maanantai 20. helmikuuta 2017

Miltä voisi näyttää hyvä sähköinen fysiikan vastaus?

Sähköisestä fysiikan ylioppilaskokeesta annetun tiedotteen mukaan vastaus on kirjoitettava fysiikan luonteen mukaista esitystapaa käyttäen. Vastauksen on oltava loogisesti etenevä ja yhtenäinen kokonaisuus. Sähköisessä fysiikan ylioppilaskokeessa tarvitaan vastaavaa osaamista kuin paperikokeessa.

Uutena asiana sähköiseen fysiikan ylioppilaskokeeseen tulee suuresymbolien ja yksiköiden erottaminen toisistaan. Suuresymbolit kirjoitetaan kursiivilla ja yksiköitä ei kursivoida. Laskennallisissa tehtävissä suureiden arvojen sijoituksia ei tarvitse kirjoittaa näkyviin, jos vastauksessa on selkeästi esitetty, mitä lukuarvoa ja yksikköä kullekin suuresymbolille käytetään. Muuten laskennallisten tehtävien ratkaisut noudattelevat tuttuja periaatteita. Ratkaisusta on käytävä ilmi sovelletut lait ja periaatteet. Suureyhtälöt ratkaistaan kysytyn suureen suhteen.

Abitti-kurssikoejärjestelmässä ei ole vielä selainkäyttöistä kaavaeditoria, joten kokeilin ratkaisun kirjoittamista Peda.net-oppimisympäristössä. Tehtävänä on kevään 2014 fysiikan ylioppilaskokeen tehtävä 5.

Kirjoitin ratkaisuuni kaavat selaimessa LaTeX-koodina. Kaavat näyttävät selainvastauksessa kauniilta MathJaxilla. Piirsin kuvat LibreOffice Draw:lla ja lisäsin piirroksista tekemäni kuvatiedostot vastaukseen. (Peda.netiin ei uppoa svg.) Fysiikan sähköisen ylioppilaskokeen tiedotteessa todetaan, että kokelas voi liittää vastaukseensa kuvia, joihin vastauksessa on viitattava. Tein kaksi ratkaisua, joista ensimmäisessä kuvat on upotettu vastaukseen ja toisessa kuvat on lisätty kuvaliitteinä.

Kuvat upotettuna ratkaisuun


Esimerkki liittenä olevasta kuvasta

Fysiikan ylioppilaskokeen laskennallisissa tehtävissä työläitä vaiheita voi nopeuttaa käyttämällä CAS-ohjelmaa. Tämä ei mielestäni tarkoita sitä, että kaikki fysiikan tehtävät olisi ratkaistava symbolisen laskinohjelmiston avustuksella. Kevään 2014 tehtävän 5 a-kohta ratkesi vektorilaskennan perusteilla ja peruskoulumatematiikalla. Peruslaskinta käytin kulman tangentin laskemiseen.

Tehtävän b-kohdan ratkaisussa otin käyttöön wxMaximan. Sain osan ratkaisusta sujumaan mielestäni hyvin CAS-ohjelmiston avulla, mutta ohjelmiston käyttö ei tuntunut kaikissa kohdissa järkevältä. Tekemiini ratkaisuihin voi tutustua tarkemmin Peda.net-sivullani.


maanantai 6. helmikuuta 2017

Liitteitä Abitti-kokeeseen

Abitti-kokeeseen voi lisätä erityyppisiä materiaaleja kätevästi liitekansiolla. Kokeen liitteet voivat olla esimerkiksi valokuvia, piirroskuvia, videoita, LibreOffice-tiedostoja, pdf-tiedostoja tai html-tiedostoja. Liitetiedostot pakataan zip-tiedostoksi, jonka nimeksi annetaan attachments. Liitteet sisältävä attachments-tiedosto siirretään oma.abitti.fi-palvelusta ladattuun transfer-alkuiseen zip-tiedostoon, jossa on ainakin yhden tehtävän sisältävä koe. Attachments-tiedoston sisältävä transfer-alkuinen zip-tiedosto tuodaan oma.abittiin, jossa koetta voi muokata.


Abitti-kokeessa liitteet näkyvät opiskelijoille Aineisto-välilehdellä. Tekemissäni kokeissa olen linkittänyt liitteet tehtäviin käyttämällä html-koodia. Koodin käyttö Abitti-kokeen muokkaamisessa ei ole mitään rakettitiedettä. Kahden koodirivin opettelemisella pääsee jo varsin pitkälle. Tärkeä tieto koetta muokattaessa on liitteiden tiedostopolku, joka on muotoa ./attachments/tiedostonnimi.tiedostontyyppi.

Kuvat upotan tehtäviin html-koodin img-elementillä. Koodissa kerrotaan src-määritteellä kuvan lähde ja alt-määritteellä kuvan tekstivaihtoehto.


Liitteenä olevat kuvat eivät näy koetta tehdessä kokeen esikatselussa. Kuvan paikalla näkyy alt-määritteellä annettu teksti, josta voi tarkistaa viittaavansa oikeaan tiedostoon.



Aineistoissa oleviin tiedostoihin teen linkit html-koodin a-elementillä, jossa tiedoston lähde ilmoitetaan href-määritteellä. Tällä menetelmällä voi tehdä linkkejä erityyppisiin tiedostoihin.



Abitti-kokeessa linkin painaminen avaa ikkunan, jossa tarjotaan oletusohjelmaa tiedoston avaamiseen. Kokeen tekijä voi valita ikkunassa myös tiedoston tallentamisen.



Pdf- ja html-tiedostot avautuvat Abitti-kokeessa linkistä painamalla samaan selainikkunaan, jossa koe on. Tästä voi aiheutua kokeen tekijälle hämmennystä tehtävien ja selaimessa kirjoitettujen vastausten kadotessa näkyvistä. Käytän pdf- ja html-tiedostoille määritettä target="_blank", jolla tiedostot avautuvat uuteen välilehteen.



Tiedostoja voi myös upottaa tehtäviin. Olen käyttänyt menetelmää html-sivuna oleville simulaatioille. Tiedoston upotuksen teen iframe-elementillä. Tiedoston lähde kerrotaan koodissa src-määritteellä. Width- ja height-määritteillä annetaan upotuksen leveys ja korkeus pikseleinä.



Videot upotan tehtäviin video-elementillä, jossa src-määritteellä kerrotaan videon lähde. Videon leveys ja korkeus asetetaan pikseleinä width- ja height-määritteillä. Jos videon koko ei vastaa annettuja arvoja, selain skaalaa videon siten, että mittasuhteet säilyvät. Video-elementissä ei ole oletuksena käyttöön tarvittavia painikkeita. Selaimen ohjaimet saadaan käyttöön controls-määritteellä.